Tekstit

Mentorina opiskelijoille

 Hei, uusi toimintaterapeuttiopiskelija, ohessa sinulle tervetuliaistoivotus opintoihin!

Jotain henkilökohtaista

Kun puhun omasta ammatillisesta osaamisesta, voin kai samassa yhteydessä raottaa hieman itsestäni. Tässä video, jossa hieman siitä, mikä on minulle tärkeää. My life -video  

Se on kutsu.

Kuva
 Tämä oli minun juttu ja minun ohjelma. Tätä voisin kuvitella helposti käyttäväni ihan työssäkin.

GIMP harjoitus

Kuva
No onhan se aika kauhea, mutta ihan elämäni ensimmäinen itse käsittelemäni kuva. Monta vaihetta, jossa tehdä väärin. Ohjeet olivat selkeät, mutta en tiedä latasinko oikean version kuvankäsittelyohjelmasta. Hauskaa kyllä oli. Tämä kurssi oli juuri oikea kesälomalla suoritettavaksi. Tähän voisi koukuttua.  

Samalla tulee peilattua myös omaa osaamista

Kuva
Vaikka siis tavoitteena on tehdä ammattialaa yleisesti hyödyttävä kehittämis- tai tutkimustyö, on väistämättä tarve myös peilata omaa osaamistani ja asiantuntemukseni kehittymistä. Se liittynee myös opiskeluun yleensä, että haluan tarkastella mitä osaamista minulle on kertynyt ja mihin suuntaan haluan sen vielä kehittyvän.

Minä haluan tutkia ja kehittää

Kuva
Ja aiheekseni opinnäytetyöhöni olen miettinyt oman osaamisen johtamista. Miten voisin omalta osaltani edistää sitä, että toimintaterapeuttien osaaminen olisi paremmin sotealan organisaatioiden käytössä ja oikeasti tunnistettaisiin se lisäarvo jonka toimintaterapeutin osaaminen organisaatioon tuo.